torstai 1. huhtikuuta 2010

jostain on aloitettava

No niin, tähän kokoan kertomuksen uuden uljaan kaupunkitalon rakentamisesta. Rantakaupunkiin, joka on siis pieni kaupunki rannikolla, nousee nelikerroksinen talo osoitteeseen Kirkkokatu 10. Taloon muuttaa laivanvarustaja ja kauppias Ahlqvist perheineen sekä joku iäkkäistä sukulaisista, sillä tilaa talossa riittää.


Kuvassa Englannista tilattu nukkekoti, johon edellä kaavailtu tarina siis on tarkoitus sijoittaa. Maalasin vähän sisäseiniä valkoiseksi, jottei huoneissa olisi niin pimeää työskennellä. Ja ettei tumma levy kuulla vaaleiden tapettien läpi. Kuvanottohetkellä talo oli vielä lorvikamarin lattialla liimautumassa, nyt se jo seisoo penkillä.

Seuraavaksi on vedettävä sähköistys, eli kupariteipit. Tulin myyneeksi vanhan nukkikseni sähköineen päivineen, mutten muistanut hankkia uutta muuntajaa. Se on siis tilattava, vaikka jo päätin, etten vähään aikaan tee yhtään nukkekotitarviketilausta. Tässä taitaa kuitenkin olla pakkorako: en voi tapetoida ennenkuin olen varma, että sähköistys toimii.

Kamalan vaikeaa päättää, millainen huonejärjestys olisi mukava. Mistä aloitan? Mulla on suunnitelma valmiina ainoastaan yhteen huoneeseen, loput ovat vasta idulla.

Pyrin pitämään kameraa mukanani lorvikamarissa askaroidessa, jotta tänne riittää kuvia työn edistymisestä. Älkää kuitenkaan odottako mitään ihmettä, mulla on muutama muukin projekti vaiheessa. Samasta syystä blogin ulkoasu on vähän aneeminen, sitä korjataan aikaa myöden. Ehkä.


Ei kommentteja: